Seuraelämäni laatu parani eilen noin 100%:lla saadessani kutsun koulukaverin synttärijuhliin. Sydäntäni ilahdutti erityisesti että kutsuja oli en väldigt snygg kille joka on osoittautunut viimeisten kuukausien aikana oikein ajattelevaksi, älykkääksi, hauskaksi -ja kokkaustaitoiseksikin. Ensi lauantaina ei tarvitse kutoa sukkaa tunteakseen itsensä tärkeäksi - on ihan oikeasti elämää. Menin Stadsmissionens-kirpputorille (paikallinen Fida) etsimään Waltarin Sinuhea ruotsiksi ja se löytyi yhdellä etsimällä. Mikä onnenpotku. Se on niin hyvä kirja että sen ilosanomaa olen auliisti jakanut täällä vieraan kansan keskuudessakin. Nyt tämä K saa sen lahjaksi. Tiedän että se osaa arvostaa sitä. Toivon että tykkää myös, siitäkin huolimatta että kuuleman mukaan ruotsinkielinen laitos on saksittu ja joidenkin asiantuntijoiden mielestä ihan vääristä kohdista. Muunmuassa Muti kalanperkaajan valitus elämän mielettömyydestä puuttuu.

Huomenna meillä on koulussa Drog temadag - Huumeteemapäivä koko päivän. Luultavasti maistiaisia ei ole tarjolla.

Illalla kokkasin vuoraemännälleni sitruunakakkua ja kävin Pingstkyrkanin cellgruppissa. Mä en ikinä elämässäni ole tavannut sellaisia ihmisiä kuin siellä: niin pirun tasapainoisia! Yksikin tyttö on asunut koko elämänsä samalla paikkakunnalla, käynyt koulun, on töissä, matkustanut vähän, ja sanoi että ei hänellä ole ollut koskaan mitään suurta elämänkriisiä eikä hän ollut kapinallinen teinivuosina ja että vanhempien kanssa tulee edelleen hyvin toimeen. Eikä se silti ole mitenkään urtråkig. Tämä ihminen on tasapainoisuudessaan ja "normaaliudessaan" niin erikoinen että tekisi mieli tehdä siitä tutkimus. Uskoko hänet on pelastanut? Ja ne muut? Kaikki muut ihmiset joita mä ikinä olen tuntenut on enemmän tai vähemmän kriisipesäkkeitä, itseni mukaanlukien. Tällaiseksi kuin tämä tyttö, olen aina kuvitellut, että meidät ihmiset on luotu, mutta että käytännössä se vaan ei jostain syystä toimi niin. Kunhan perehdyn asiaan enemmän siellä teologisessa ja tutustun tähän tyttöönkin paremmin saadaan selvempi kuva siitä kuinka asian laita todella on.

Ja juu, lennän perjantaiksi Uumajaan tutustumaan paikalliseen yliopistoon päivän ajaksi. Siellä olisi Religionsvetenskapligt program johon voisin päästä jo kevätlukukaudeksi jos tahdon, asunnot ynnä muut järjestäytyisivät koht'helposti ja itse opinto-ohjaajakin on kiinnostunut tulostani sinne ja haluaa näyttää minulle kampusta. Ovat järjestäneet erän suomalaisen vaihto-oppilaankin minulle oppaaksi. Tunnen kyllä itseni todella tervetulleeksi ja houkutus lähteä on suuri jo ennenkuin olen edes nähnyt koko paikkaa. Pohjoisen yliopistot kun eivät voi kilpailla sijainnilla niin ne panostavat tälla lailla henkilökohtaiseen kontaktiin ja opiskelijahuollon sujuvuuteen. Kerroin Helsinkiläiselle ystävälleni M:lle näistä ajatuksista toissapäivänä ja eilen sain sähköpostia: "Tervetuloa Helsingin yliopistoon!" Vuolas ylistys Helsingin yliopiston tasosta ja rehtorin kasvot mun sähköpostiluukussani, lähettäjänä M. Söpöä. Ihanaa olla haluttu. Mullakin on ikävä sua M ja minusta olisi ihana olla kuin vanhoina hyvinä aikoina ja mennä yhtä matkaa luennolle. Ja K voisi muuttaa sinne kanssa eikä minnekään Saksaan ja sitten me yhdessä pelastettais maailma, ainakin viinilasin äärellä, ja vähän sen ulkopuolellakin.