Musta
on vahingossa tullut "koulun kristitty". Tiedättehän, joka koulussa on
se pahis, se poliittisesti aktiivinen, se bilehile, se hiljainen
nörtti, se kriminaali, se kunnon tyttö ja noin. Nämä tutut kategoriat.
Olen tahtomattani ja ymmärrykseni vastaisesti joutunut koko uskovan
kristikunnan edustajaksi ja kasvoiksi, ainakin mitä tulee joihinkin
tyyppeihin ja ryhmittymiin. Kai siksi että mulla on rippiristi
useimmiten kaulassa, tein työharjoitteluni seurakunnassa ja
suunnittelen opintoja teologisessa. Ai niin, ja olinhan mä kesällä
luostarissa. Okei, no nyt kun mä näitä tässä listaan niin ei ihme että
niin on käynyt. Mutta mikä tärkeintä ja omituisinta, asiaan ei näköjään
mitenkään vaikuta se, että itselläni ei ole kovin tarkkaa käsitystä
siitä, millä maalla seison noin hengellisessä mielessä. Luokan nuoret kapinalliset
on tekemässä musta homofoobikkoa koska käyn kirkossa, siltä ainakin
tuntuu. Keskustelimme englannin tunnilla eräästä vapaakirkon pastorista
joka sai vapauttavan tuomion vaikka oli saarnassaan todennut että
"homoseksuaalit ovat maailman syöpä". Meidän piti ottaa asiaan kantaa
ja sanoin että tässä on nyt terve järki pahasti pettänyt, ja vaikka
ymmärrän hänen lähtökohtansa, ei suustaan ihan mitä tahansa voi
päästää. Sanoessani että ymmärrän, toisen tytöistä silmät laajenivat ja
se näytti siltä ettei uskonut korviaan. Luulen, että se vaan ei
tajunnut, että ymmärtämisen ja hyväksymisen välillä on aika suuri ero.
En sitä sille siinä kertonut, vaikka ehkä olisi pitänyt. Tuntuisiko se
selittelyltä jos palaisin aiheeseen ensi viikolla? Nolottaa, että
jouduin muistuttamaan että tämän pastorin mielipide on yksittäinen ja
että ei varmasti edusta koko kristikunnan kantaa, että meitä on
erilaisia.
Mietin omaa kantaani asiaan ja mä en yksinkertaisesti näe perusteita
homoseksuaalien vainolle "Jumalan nimessä". Perusteena vihalle ja
vainolle kai pidetään sitä, että homous on joidenkin Raamatun kohtien
mukaan synti ja nämä ihmiset itse valitsevat elää
synnissä. Sitä sitten ei muka voi hyväksyä. Mutta hei, kuka meistä muka
ei olisi syntinen? Ja onko syntien paino jotenkin kategorisoitu,
tyyliin että valkoisesta valheesta saa vähemmän miinusta kuin
varastamisesta tai huoraamisesta? Raamatun koko perusideahan on se,
että jokaikinen ihminen on syntinen (kaikki erilailla!) mutta se ei
haittaa, sillä Jumala on Pojassaan armahtanut jokaisen. Ilosanoma!
Evankeliumi! Kenelle on annettu oikeus tuomita ja loukata? Missä
Raamatussa lukee että lyö lyötyä? Ihmisillä on oikeus valita tai olla
valitsematta Jumalan tie. Ja Jumalan tie on eri ihmisille erilainen.
Tuntemani homoseksuaalit eivät ainakaan tunne voineensa valita omaa
suuntautumistaan ja tiedättekö mitä? Minä uskon heitä. Nykymaailmassa,
vaikka vapaata jo onkin, ei vieläkään ole helppoa olla "poikkeava".
Ainakaan nämä ihmiset jotka tunnen eivät ole voineet valita toisin
vaikka se olisi ollut varmasti helpompi tie. Kuka siis on sanomaan että
tämä tie ei ole Jumalan asettama? Ja jos minulle taivaan portilla
selviää, että homous on synti, niin jokatapauksessa oikea metodi on
jotain ihan muuta kuin julistaa kadotusta. Me olemme kaikki herkkiä,
syntisetkin.
Synti on Raamatun mukaan peräisin sielun vihollisesta, Saatanasta,
joten eikö se olisi oikeampi osoite vihalle? Ja korjatkaa jos olen
väärässä, mutta eikö koko kristinuskon tehtävä ole taistella Jumalan
valtakunnan puolesta Saatanaa (ei toisia ihmisiä) vastaan?
Mulle Raamatun sanoma on selkeä: Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi ja
Jumalaa yli kaiken; onko jollain siihen pätevää vastalausetta? Missä
siinä on sijaa tuomitsemiselle? Missä kohtaa Raamatussa sanotaan että
yhdellä on oikeus loukata toista Jumalan nimessä? Päinvastoin Jumalan
nimeen vannomisesta varoitetaan - ja syystä.
Jos ihmiset käyttäisivät enemmän aikaa itsensä tutkisteluun ja
kehittämiseen kuin toisten herjaamiseen maailma olisi jo het'sillään
parempi paikka. Se myös mun olisi hyvä muistaa aina ja kaikkialla.
torstai, 1. joulukuu 2005
Kommentit