Musta on vahingossa tullut "koulun kristitty". Tiedättehän, joka koulussa on se pahis, se poliittisesti aktiivinen, se bilehile, se hiljainen nörtti, se kriminaali, se kunnon tyttö ja noin. Nämä tutut kategoriat. Olen tahtomattani ja ymmärrykseni vastaisesti joutunut koko uskovan kristikunnan edustajaksi ja kasvoiksi, ainakin mitä tulee joihinkin tyyppeihin ja ryhmittymiin. Kai siksi että mulla on rippiristi useimmiten kaulassa, tein työharjoitteluni seurakunnassa ja suunnittelen opintoja teologisessa. Ai niin, ja olinhan mä kesällä luostarissa. Okei, no nyt kun mä näitä tässä listaan niin ei ihme että niin on käynyt. Mutta mikä tärkeintä ja omituisinta, asiaan ei näköjään mitenkään vaikuta se, että itselläni ei ole kovin tarkkaa käsitystä siitä, millä maalla seison noin hengellisessä mielessä. Luokan nuoret kapinalliset on tekemässä musta homofoobikkoa koska käyn kirkossa, siltä ainakin tuntuu. Keskustelimme englannin tunnilla eräästä vapaakirkon pastorista joka sai vapauttavan tuomion vaikka oli saarnassaan todennut että "homoseksuaalit ovat maailman syöpä". Meidän piti ottaa asiaan kantaa ja sanoin että tässä on nyt terve järki pahasti pettänyt, ja vaikka ymmärrän hänen lähtökohtansa, ei suustaan ihan mitä tahansa voi päästää. Sanoessani että ymmärrän, toisen tytöistä silmät laajenivat ja se näytti siltä ettei uskonut korviaan. Luulen, että se vaan ei tajunnut, että ymmärtämisen ja hyväksymisen välillä on aika suuri ero. En sitä sille siinä kertonut, vaikka ehkä olisi pitänyt. Tuntuisiko se selittelyltä jos palaisin aiheeseen ensi viikolla? Nolottaa, että jouduin muistuttamaan että tämän pastorin mielipide on yksittäinen ja että ei varmasti edusta koko kristikunnan kantaa, että meitä on erilaisia.

Mietin omaa kantaani asiaan ja mä en yksinkertaisesti näe perusteita homoseksuaalien vainolle "Jumalan nimessä". Perusteena vihalle ja vainolle kai pidetään sitä, että homous on joidenkin Raamatun kohtien mukaan synti ja nämä ihmiset itse valitsevat elää synnissä. Sitä sitten ei muka voi hyväksyä. Mutta hei, kuka meistä muka ei olisi syntinen? Ja onko syntien paino jotenkin kategorisoitu, tyyliin että valkoisesta valheesta saa vähemmän miinusta kuin varastamisesta tai huoraamisesta? Raamatun koko perusideahan on se, että jokaikinen ihminen on syntinen (kaikki erilailla!) mutta se ei haittaa, sillä Jumala on Pojassaan armahtanut jokaisen. Ilosanoma! Evankeliumi! Kenelle on annettu oikeus tuomita ja loukata? Missä Raamatussa lukee että lyö lyötyä? Ihmisillä on oikeus valita tai olla valitsematta Jumalan tie. Ja Jumalan tie on eri ihmisille erilainen. Tuntemani homoseksuaalit eivät ainakaan tunne voineensa valita omaa suuntautumistaan ja tiedättekö mitä? Minä uskon heitä. Nykymaailmassa, vaikka vapaata jo onkin, ei vieläkään ole helppoa olla "poikkeava". Ainakaan nämä ihmiset jotka tunnen eivät ole voineet valita toisin vaikka se olisi ollut varmasti helpompi tie. Kuka siis on sanomaan että tämä tie ei ole Jumalan asettama? Ja jos minulle taivaan portilla selviää, että homous on synti, niin jokatapauksessa oikea metodi on jotain ihan muuta kuin julistaa kadotusta. Me olemme kaikki herkkiä, syntisetkin.

Synti on Raamatun mukaan peräisin sielun vihollisesta, Saatanasta, joten eikö se olisi oikeampi osoite vihalle? Ja korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö koko kristinuskon tehtävä ole taistella Jumalan valtakunnan puolesta Saatanaa (ei toisia ihmisiä) vastaan?

Mulle Raamatun sanoma on selkeä: Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken; onko jollain siihen pätevää vastalausetta? Missä siinä on sijaa tuomitsemiselle? Missä kohtaa Raamatussa sanotaan että yhdellä on oikeus loukata toista Jumalan nimessä? Päinvastoin Jumalan nimeen vannomisesta varoitetaan - ja syystä.
Jos ihmiset käyttäisivät enemmän aikaa itsensä tutkisteluun ja kehittämiseen kuin toisten herjaamiseen maailma olisi jo het'sillään parempi paikka. Se myös mun olisi hyvä muistaa aina ja kaikkialla.