Jos ennen ongelmani olikin se, että puhuin liikaa luokassa, niin nyt asia on kääntynyt päälaelleen. Meillä oli koulussa juuri seminaari, mikä tarkoittaa pakollista keskustelu-/ryhmätuokiota etukäteen annetusta aiheesta. Keskustelimme netissä käydystä mielipiteenvaihdosta Ruotsin katolisen kirkon, Helluntaikirkon ja Svenska kyrkanin arkkipiispa K. G. Hammarin välillä. Aihe oli mielenkiintoinen mutta oli mahdottoman vaikea avata suunsa. Olin hiljaa ja tunsin itseni sekunti sekunnilta mitättömämmäksi.

Muuttaessani tänne Ruotsiin tuntui hyvältä joutua olemaan välillä vähän hiljaakin ja opetella kuuntelemaan. Opin vähän nöyryyttä. Nyt asia vain ärsyttää. Minusta tuntuu että aikani menee keskustelun kääntämiseen kieleltä toiselle enkä ehdi muodostamaan omia ajatuksia, puhumattakaan että ehtisin tuoda niitä esiin. Jos minulla olisikin jotain sanottavaa aiheesta nin jokin minussa käskee pitämään suuni kiinni etten vain sano mitään väärää, etten vaan tyhmistä keskustelua omalla ymmärtämättömyydelläni. Pelkään että koko opiskelu täällä menee hukkaan. En epäile ettenkö pystyisi suorittamaan täällä tutkintoa, mutta mitä jos koko pointti, ajattelu, menee minulta sivu suun?

En pidä itsestäni tällaisena.
Jumala, mitä minun pitää tehdä?