Asiat alkavat vihdoin loksahtaa paikoilleen. Aurinko paistaa risukasaan, sokea kanakin löytää jyvän ja pyistä parahin on pivossa. Koulu sujuu, kieli sujuu, rakkaus kukoistaa. Energiaa riittää järjestöelämään ja kuntosalille. Solmu solmulta elämäni punainen lanka selviää. Toivoa on. Rakkautta on. Uskoa on. Ja kesätyöpaikka. Minulla on aivan uusi tunne, jota en ole ennen kokenut: tunnen, etten koskaan halua enää suudella ketään toista miestä kuin omaa rakastani - joka parhaillaan allergiatuhisee sängyssä kun minä kirjoitan tätä. (Raukka, joutui takiani koivujen kaupunkiin, vaikka on tuhannen herkkä nimenomaan koivulle.) Olen oppinut paljon muinaispohjoismaisesta ja muinaissaamelaisesta elämästä, uskonnosta ja mytologiasta. Ajatukset juoksevat, pitkästä aikaa. Ja niin, olemme päättäneet osallistua eukonkannon mm-kisoihin vuonna 2007. Ainoa, mitä täydellisestä onnesta puuttuu on hapankorppu - ja venäläiset valkosipulisuolakurkut.

Ystävät, mikään toivottomus ei kestä loputtomiin.